MEDIATIEDOTE (30.8.2010)
Hype Recordsin uusin tähti kieltää kaiken
TAP: Kiellä Kaikki, julkaisu 13.9.
Hype Records on allekirjoittanut sopimuksen rokkibändi TAP:n kanssa. Tampereella jo tunnetuksi tullut yhtye esittäytyy nyt koko kansalle. Nuoruuden raivoa ja asennetta uhkuva TAP näyttää kyntensä ja sulkansa singlellä ”Kiellä kaikki”, joka julkaistaan 13.9.2010.
TAP:n soitossa kuuluu bändin pitkä kokemus sekä yhteinen örvellys. Nuoresta iästään huolimatta bändi on soittanut lähes samalla kokoonpanolla jo yli kymmenen vuotta, keikkaillut aktiivisesti kotimaassa sekä tehnyt myös Euroopan kiertueen, jonka jälkeen puuttuva pala loksahti kohdalleen, kun bändi vaihtoi laulukielen suomeen.
- Oli niin rankka ensimmäinen ja viimeinen Euroopan kiertue, että päätettiin sen jälkeen pysyä ihan täällä kotimaassa ja vaihtaa laulukielikin suomeksi. Biiseihin tuli heti oikea ote ja lisää syvyyttä kielivaihdoksen jälkeen, TAP:n solisti Juha nauraa.
Tämän vuoden TAP on ollut keikkatauolla ja viettänyt studiossa tuottaja Jari Latomaan kanssa ja yhtyeen albumi ”Selvillä vesillä” julkaistaan alkuvuodesta. Syksyllä bändi palaa lavoille äkäisempänä kuin koskaan.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Maiju Asikainen
Frontier Promotion
045 631 6728
maiju@frontierpromotion.com